436007.jpg

Tänään tein ruoaksi hieman erilaista mureketta ja gratinoituja kasviksia. Kuva ei ole ollenkaan edukseen, sillä ruoka oli hyvää.

Mureke

400g naudan jauhelihaa

1pss blå bandin pippurikastikejauhetta

1dl olutta

1 sipuli

1 muna

100g Gouda juustoa pieninä kuutioina

hieman korppujauhoja

Tabascoa maun mukaan

mustapippuria myllystä

(suolaa)

Sekoita olut, pippurikastike ja korppujuhot keskenään. Anna korppujauhojen turvota hetki. Lisää joukkoon muut ainekset. Itse paistoin murekemassan folion sisään käärittynä uunissa noin 125-asteessa parisen tuntia. Foliossa paistettuna maut pysyvät mielestäni paremmin. Voit toki myös paistaa perinteisen paisto-ohjeen mukaan eli 200-asteisessa uunissa n. 40 minuuttia.

 

Kasvisgratiini

1 pss broccoli-mix pakastetta

2-3dl ruokakermaa (ne kolmen juuston kastikkeet varmaan sopisi myös tähän)

n.100g (tai enemmän juustoraastetta)

suolaa

mustapippuria

Anna pakastekasvisten sulaa jonkin aikaa, jotta osa nesteestä lähtee pois. Lyö ainekset uunivuokaan sekaisin ja laita vuoka uuniin 225-asteeseen. Anna olla niin kauan, että päällinen on sellainen kauniin kellertävänruskea. Minulla se vei aikaa vähän reilut puoli tuntia.

Tarjoile gratiini ja mureke vihreän salaatin kanssa.