462103.jpg

Tänään söin ruokaa sarjassamme aarteita pakastimen kätköistä. Eilen illalla tutkiskelin pakastinta ja mietin, mitä helppoa ja hyvää voisi ottaa sulamaan, kun on kerran se ravitsemusterapeuttireissukin (aika pitkä sana =) Silmiini eksyikin foliovuoka, joka selvästikin näytti huutavan: "Ota minut, syö minut senkin irstas läskikasa! Olen sentään terveellistä ja hyvää!" Säälistä ajattelin ottaa kyseisen vuoan käsittelyyni.. enkä ole vielä ainakaan ehtinyt katumaan päätöstäni. Laitan tähän nyt vaan ruoan sisältämät ainesosat, sillä ymmärrettävistä(?) syistä en muista tarkalleen millaisia määriä mitäkin tuli. Muistan vain sen, että valmista tavaraa tuli kolmen sellaisen maksalaatikkorasian (400g) verran. Jokainen soveltakoon ohjetta oman mielensä ja saatavilla olevien raaka-aineiden mukaan.

Sienestäjän broileriherkku

sipulia

broilerin maustamattomia filee- tai paistisuikaleita

herkkusieniä tai muita satokauden sieniä runsaalla kädellä

perunoita viipaloituna

muutama tomaattia

pakastekasviksia

pala kaalia pieneksi pilkottuna

tomaattimurskaa

mausteeksi suolaa, valkopippuria ja muutama tippaa Tabascoa

Kuullota sipuli pannulla. Paista brolilerinsuikaleet ja sienet niin, että ne saavat vähän väriä pintaan. Laita jokaiseen vuokaan kerroksittain kaikkia ainesosia tai sitten sotket vaan kaikki yhteen ja lisäät vuokiin tämän mössön. Jos haluat oikein hifistellä, voit lisätä tomaattimurskan joukkoon kermaa ja vielä gratinoida kaikki vuoat ihanan rasvaisella, mutta ah, niin ihanan makuisella juustoraasteella. Laita vuoka/vuoat 200-asteiseen uuniin noin 45 minuutiksi tai siihen asti kunnes kasvikset tuntuvat kypsiltä. Vuoka maistuu mielestäni paremmalta seuraavana päivänä kuin heti uunista ulosotettuna.