Tein eilen sitä sienisalaattia ja ajattelin kokeilla, miten se sopisi uuniperunan täytteeksi.. Hyvinhän se siihen tuntui sopivan. Itse aterian valmistus tänään oli hyvin vaivatonta, koska täyte oli valmiiksi tehty. Laitan nyt kuitenkin ainekset joita käytin:

512075.jpg

Uuniperunat ja täyte:

1 iso peruna/ ruokailija

Laita perunat uunipellille, leikkaa niihin ristiviilto,tai painele haarukalla reikiä, jotta perunat ei räjähdä uunissa. Anna olla 200-asteessa noin tunnin ajan. Täytä perunat sienisalaatilla. Hyvää on =)

Pihvit:

naudan ulkofilepihvejä 1/ruokailija

suolaa

mustapippuria

voi-öljy seosta paistamiseen

Nosta pihvit huoneenlämpöön vähintään 1/2 tuntia ennen paistamista. Painele pihvit kevyesti lihanuijalla ja mausta ne. Laita pihvit kuumalle pannulle pippuripuoli alaspäin ja paista muutama minuuttia. Käännä pihvit ja paista ne haluamaasi kypsyysasteeseen.

Salaatti:

Jäävuorisalaattia

kurkkua

ananasta

mandariinia

persikkaa

Salaatistani tuli melkoisen hedelmäinen, sillä aukaistuja purkkeja oli jäänyt eilisestä salaatista jääkaappiin ja käytin ne pois!