Se on sitten taas arki ja opiskelu uudessa koulussa alkanut. Aika on mennyt todella nopeasti ja paljon kaikkea mielenkiintoista on jo ehtinyt tapahtumaan. Aikaa on tullut vietettyä niin (koulun) keittiössä kuin teoriatunneillakin. Maanantaina illalla sain itsestäni kuitenkin sen verran irti, että aloin etsimään ohjetta venäläisille suolakurkuille. Ohjeita löytyi joitakin ja suuri osa niistä oli aika epämääräisiä, joten päädyin yhdistelemään eri ohjeita. Lopputuloksesta tiedän vasta kurkkujen valmistumisen jälkeen. Tässä siis ohjetta Valkosipulisiin suolakurkkuihin.

1,5 kg avomaankurkkuja

1,5 dl merisuolaa

2,25 litraa vettä

loraus etikkaa

mustaherukan lehtiä

tuoretta tilliä

valkosipulinkynsiä maun mukaan

kokonaisia valkopippureita

pala hapanleipää

Kuumenna vesi ja merisuola. Pilko sillä aikaa puhdistetut kurkut haluamaasi muotoon (vaikka veneiksi) tai käytä kokonaisina. Lisää jäähtyneeseen suolaliemeen loraus etikkaa ja sekoita. Laita pestyn ja kuumennetun purkin pohjalle pari hapanleivän palaa. Lisää päälle kurkkuja, tilliä, herukanlehtiä, valkopippureita ja valkosipulia. Toista sama projekti, kunnes kurkut loppuvat. Kaada suolaliemi purkkiin ja laita kurkkujen päälle kivi tms. painoksi. Sulje kansi hyvin ja jätä purkki pariksi vuorokaudeksi huoneenlämpöön muhimaan. Siirrä sen jälkeen kylmään vähintään muutamaksi viikoksi. Saapa nähdä, mitä tästä kokeilusta tulee, mutta siitä raportoin ja kuvaa laitan myöhemmin -onnistuivatpa sitten tai ei.

edit. 8.10. Tosiaan olen kurkkuja maistellut ja tullut siihen tulokseen, että suolan määrää voi vähentää ja vastaavasti etikkaa heittää se toinenkin loraus joukkoon. Paljon saa makua säädeltyä myös valkosipulien määrän kanssa.